perjantai 9. syyskuuta 2016

Mandala Madness – osa 15

Loppu lähestyy, hitaasti mutta varmasti. Syksyisinä iltoina on oikeastaan oikein mukava istua sohvannurkassa iso virkkuutyö sylissä telkkaria katsellen. Tämä on edelleenkin vaan niin ihana. Joka päivä jaksan hämmästellä että pystyn saamaan aikaiseksi jotain näin kaunista ja ihanaa.




tiistai 6. syyskuuta 2016

Kirjojen taittelua

Mandalan virkkaamisen lomassa pitää välillä tehdä jotain ihan muuta. Kirjahyllyä siivotessa muistin nähneeni joskus kuvia taitelluista kirjoista. Sitähän piti googlettaa ja sitten kokeilla mitä saisin aikaiseksi. Hakusanalla book folding löytyy mitä upeimpia taideteoksia. Vaatimattomammalla ja yksinkertaisellakin tavalla saa silti hienot koristeet aikaiseksi.

kirjojen taittelu

Molemmissa kirjoissa olen käyttänyt samaa tekniikkaa vähän eri tavalla. Taittelin jokaisen sivun järjestyksessä. Ensin taitoin sivun toisesta päästä niin, että sivun yläreuna tulee vasten kirjan taitetta. Sitten taitoin sivun toisen pään vasten ensimmäistä taitosta. Hankala selittää, mutta nämä kuvat havainnollistavat asian:

kirjojen taittelu
kirjojen taittelu

Ensimmäisessä kokeilussa ohuehkolla kirjalla taittelin kaikki sivut samalla tavalla ja samoin päin. Tulokseksi tuli tällainen timantinmallinen taideteos:

kirjojen taittelu timantti

Sitten piti kokeilla jotain variaatiota. Taittelin sivut vuorotellen niin, että joka toisen sivun suurempi taitos oli ylhäällä ja joka toisen alhaalla. Kirjakin oli sen verran paksu, ettei se taiteltuna pysynyt enää pystyssä. Tästäkin tuli ihan kiva:

kirjojen taittelu

kirjojen taittelu

Näiden yksinkertaisten taitteluiden teko oli helppoa ja hauskaa puuhaa. Ehkä joku kerta vielä innostun taittelemaan jonkun monimutkaisen mallin.

lauantai 13. elokuuta 2016

Mandala Madness – osat 13 ja 14

Kesäloma ja ensimmäinen työviikkokin on takana. Paluu arkeen on siis alkanut. Kesän aikana käsitöiden tekeminen jäi vähemmälle, koska kaikenlaista muuta puuhastelua oli yllin kyllin. Nyt on siis aika taas ryhdistäytyä, jatkaa keskeneräiset työt loppuun ja myös päivittää tätä blogia.

Mandala Madness etenee hitaasti mutta varmasti. Alkuviikosta sain osan 13 valmiiksi.


 Työpäivän jälkeen on niin mukava rentoutua parvekkeella istuen ja virkaten, että eilen valmistui osa 14.


Ohjeessa on 18 osaa eli neljä osaa on vielä jäljellä. Kyllä tässä puuhaa riittää, kerrokset ovat jo niin pitkiä, että yhteen kerrokseen kuluu vähintään tunti aikaa. Ja ettei vaan tekeminen loppuisi kesken, huomasin, että ohje on saanut jatkoa: pyöreään mandalaan on tehty kulmat, joten tästä saa halutessaan tehtyä neliön muotoisen peiton. Minähän haluan! Jatko-ohje löytyy täältä *klik*.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 12


Hitaasti hyvä tulee. Ahkerimmat ovat jo saaneet omat mandalansa valmiiksi. Minulla on vasta osa 12 tehtynä ja kolmastoista osa menossa. Vielä on matkaa ja työsarkaa jäljellä. Hitaasti mutta varmasti etenen loppua kohti.

Kesän aikana on tullut aloiteltua kaikenlaista muutakin pientä. Parit sukat ovat puikoilla vaiheessa, pitkien automatkojen aikana on mukavampi tehdä jotain pientä käsityötä kuin tällaista suurta.


lauantai 9. heinäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 11



Lopultakin. Välillä iskee jumi vaikkei tämä yhdestoista osa ollut edes erityisen työläs tai vaikea. Vähän tylsähkö kylläkin. Jotenkin tämä ei vain millään ottanut edetäkseen. Tosin tässä välillä oli mökkijuhannusta ja muuta puuhaa, enkä edes ottanut tätä mukaan juhannukseksi. Tästä tämä taas etenee, vaikkakin näin kesällä on kaikenlaista muutakin puuhaa, virkkaaminen voi jäädä vähemmälle.

Mutta mitä sen on väliä! Käsitöiden on tarkoitus olla kiva harrastus, ei mikään pakkopulla. Ei tarvitse aina tehdä sitä samaa, välillä voi tehdä pieniä välitöitä jos siltä tuntuu.

Kaunishan tämä on edelleen ja kaunistuu kaiken aikaa. Moni on antanut omalle mandalalleen nimen, tällä ei vielä nimeä ole. Mikähän sopisi nimeksi?


sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 10


Kymmenes osa valmistuikin yllättävän nopeasti. Olin etukäteen lukenut varoituksia siitä, että tämä osa olisi kovin työläs. Olihan tässä puuhaa, sitä ei käy kieltäminen, mutta muutamassa päivässä tämä osa kuitenkin valmistui. Nyt olen enää neljä osaa jäljessä! Täältä tullaan!


torstai 16. kesäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 9

Tahti hidastuu. Kerrokset pitenevät ja muut puuhat lohkaisevat ison osan virkkaukseen käytettävästä ajasta. Yhdeksännen osan valmistumiseen meni peräti viikko. Kymmenes osa on kuulemma vielä työläämpi, joten saa nähdä onnistunko ollenkaan kuromaan kiinni eroa osien julkaisutahtiin. Tänään pitäisi julkaistua neljästoista osa.

Nyt reuna on alkanut vähän lerpattaa, mutta se kuulemma tasoittuu siitä myöhemmin. Minusta tämä on edelleen valtavan kaunis malli. Lisäksi tätä on mielenkiintoista tehdä! Lähes joka kerroksella on jotain uutta, joten ei tässä ehdi kyllästyä. Jos yksi kerros välillä onkin vähän puuduttavampi, seuraavalla kerroksella on taatusti odotettavissa jotain hauskaa!