sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 10


Kymmenes osa valmistuikin yllättävän nopeasti. Olin etukäteen lukenut varoituksia siitä, että tämä osa olisi kovin työläs. Olihan tässä puuhaa, sitä ei käy kieltäminen, mutta muutamassa päivässä tämä osa kuitenkin valmistui. Nyt olen enää neljä osaa jäljessä! Täältä tullaan!


torstai 16. kesäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 9

Tahti hidastuu. Kerrokset pitenevät ja muut puuhat lohkaisevat ison osan virkkaukseen käytettävästä ajasta. Yhdeksännen osan valmistumiseen meni peräti viikko. Kymmenes osa on kuulemma vielä työläämpi, joten saa nähdä onnistunko ollenkaan kuromaan kiinni eroa osien julkaisutahtiin. Tänään pitäisi julkaistua neljästoista osa.

Nyt reuna on alkanut vähän lerpattaa, mutta se kuulemma tasoittuu siitä myöhemmin. Minusta tämä on edelleen valtavan kaunis malli. Lisäksi tätä on mielenkiintoista tehdä! Lähes joka kerroksella on jotain uutta, joten ei tässä ehdi kyllästyä. Jos yksi kerros välillä onkin vähän puuduttavampi, seuraavalla kerroksella on taatusti odotettavissa jotain hauskaa!

torstai 9. kesäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 8


Ihana mandalani sen kun vain kasvaa. Nyt on pitänyt siirtyä kuvaamisessa lattialle, sohva tai sohvapöytä ei enää riitä. Noin pari viikkoa tätä olen nyt tehnyt. Tänään julkaistaan 13. osa ja minulla on nyt yhdeksäs osa alullaan, joten kyllä tässä vielä on kiinni kirimistä. Varsinkin kun kerrokset alkavat olla jo aika pitkiä.

Innostuin sitten kokeilemaan vähän eri kuvakulmia:




tiistai 7. kesäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 7


Edelleen hyvä vauhti säilyy. Pakon edessä pitää tehdä välillä kotitöitä ja muuta tarpeellista, mutta jotenkin tätä ei malttaisi millään päästää käsistään. Kerrokset alkavat olla nyt jo sen verran pitkiä, ettei yhtä kerrosta jaksa yhdeltä istumalta virkata. Välillä pitää puuhata muuta ja sitten taas jatkaa.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 6

Nyt olen taas vauhdissa! Neljäs ja viides osa hangoittelivat vastaan, mutta tämä kuudes osa valmistui taas lähes yhdessä illassa. Ehkä olin vähän väsynyt tuossa välissä, kun virkkaaminen ja ohjeen luku tuotti koko ajan hankaluuksia.

Tykkään tästä niin. Ihanaa tehdä käsillä jotain näin kaunista! Kokoa tälle kaunokaiselle on kertynyt sakarasta sakaraan 55 cm.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 5


Alun vauhti on nyt hieman hiipunut. Muiden puuhien takia en voi käyttää virkkaamiseen enää niin paljon aikaa kuin aluksi. Lisäksi tämä viides osa jotenkin koko ajan hangoittelee minulle vastaan. Ensimmäinen kerros ei lähtenyt sujuakseen, koska neljännessä osassa oli 33. kerros jäänyt virkkaamatta ja jouduin purkamaan työn. Eivätkä vastoinkäymiset tähän loppuneet.

Olen tulostanut itselleni suomenkieliset ohjeet, koska minusta paperilta on jotenkin helpompi seurata ohjetta kuin tabletin näytöltä. Ajatuksissani olin kuitenkin tulostanut tämän viidennen osan ohjeen mustavalkoisena enkä värillisenä. Sen takia kuvat eivät näkyneet niin selvästi kuin väritulosteessa. Kun vielä pariin otteeseen piti virkata vuoroin sille vuoroin tälle kerrokselle ja yhdistää aiempia kerroksia, olin välillä hiukan hämmennyksissä kirjoitetun ohjeen kanssa.

Onneksi on ohjevideot. Videosta apua hakemalla tämäkin osa valmistui. Enää en pysty pitämään yllä osa päivässä -tahtia. Viisi ensimmäistä osaa viikossa on kuitenkin minulle oikein hyvä suoritus.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 4


Neljäskin osa valmistui vauhdilla. Tai niin ainakin luulin. Jatkoin reippaasti neljännen osan jälkeen viidenteen osaan. Viidennen osan ensimmäisellä kerroksella en millään käsittänyt mihin ihmeeseen kuului virkata mitäkin. Luin sekä neljännen että viidennen osan ohjeita. Enkä tajua. Neljännen osan viimeinen kerros on tehty aivan ohjeen mukaan. Popcornit ovat sievässä rivissä ja työ näyttää ihan siltä miltä kuvassakin.

Epätoivoissani käännyin YouTuben puoleen. Sieltä löytyy jokaisen osan ohjevideo. Katsoin neljännen osan ohjevideon, koska ymmärsin jo sen verran, että siellä jossain minulla on virhe. Ja kas kummaa, minulta oli jäänyt kerros 33 eli toiseksi viimeinen neljännen osan kerros kokonaan välistä. Ei auttanut muuta kuin purkaa viimeinen kerros ja aloittaa uudestaan kerrokselta 33.

Neljännen osan opetus: ole tarkkana ja tee kaikki mitä ohjeeseen on kirjoitettu.
Neljännen osan opetus nro 2: YouTubessa olevat videot ovat oikein hyviä ja havainnollisia silloin, kun kirjoitettu ohje ja ohjeen kuvat eivät riitä.

Siinä se nyt kuitenkin on. Ei muuta kuin kohti viidettä osaa!

torstai 2. kesäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 3

Kolmas osa on nyt valmis. Vähänkö tämä on hieno, vaikka itse sanonkin! Ohjeessa neuvottiin käyttämään silmukkamerkkejä, joten ne ovat tässä työssä nyt paikoillaan. Ilmankin pärjäisi, ehkä nämä kuitenkin hieman helpottavat.

Huomatkaa kuvassa oleva virkkuukoukku. Ostin Karnaluksissa käydessäni pari tällaista virkkuukoukkua ihan vaan huvin vuoksi ja otin sopivamman kokoisen heti käyttöön. Tämä on ehdottomasti paras koukku millä olen ikinä virkannut. En voi kuin suositella.

Ohje löytyy tämän linkin takaa.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Mandala Madness – osa 2

Tämä valmistuu vauhdilla, ainakin näin aluksi, kun kerrokset ovat vielä lyhyitä. Toisen osan valmistuttua olen ihan tyytyväinen siihen, miten liukuvärjätty lanka käyttäytyy tässä.

Ohje on tehty niin, että lankaa vaihdetaan toiseen eriväriseen lankaan lähes joka kerroksella. Seuraavan kerroksen aloituskohta ei välttämättä olekaan edellisen kerroksen päättymiskohdan lähettyvillä. Olin etukäteen ajatellut, että vain yhtä lankaa käyttämällä säästyisin ikäviltä lankojen päättelyiltä, mutta ihan täysin niitä ei pystykään välttämään. Välillä uuteen aloituskohtaan pystyy siirtymään piilosilmukoilla, mutta välillä siistimpää jälkeä tulee, kun vain katkaisee langan ja aloittaa uudesta kohtaa.

Mandala Madness 2016 ohje löytyy tästä.