sunnuntai 30. elokuuta 2015

Syksy on ovella

Kesä alkaa olla takana ja syksy koittaa kohta. Nyt on hyvä aika aloittaa oman blogin pitäminen, tätä olen miettinytkin jo jonkin aikaa. Tarkoitukseni on esitellä omia käsitöitäni ja ideoitani, sekä omalta osaltani jakaa eteenpäin muilta saatuja hyviä inspiraation lähteitä.

Tässä alkajaisiksi tämän kesän neulesatoani:

Hartiahuiveja on ihana tehdä. Liukuvärjättyä vironvillaa tulee Tallinnassa käydessä jotenkin aina mukaan pari vyyhtiä nyt ainakin. Tänä kesänä vironvillasta tuli Freya tällä Ravelryn ohjeella:

hartiahuivi neulonta vironvilla

Tässä vielä lähikuvaa pitsistä. Onhan se nätti, eikö vain?

hartiahuivi neulonta vironvilla

Sitten vielä muutamat sukat:

Facebookin Voihan villasukka -ryhmässä tehtiin kevään aikana Marike-sukkia. Tässä oma versioni Nalle-langasta:
neulonta

Minulle oli jostain päässyt kertymään turhan monta kerää Novitan Pikkusiskoa. Se on jonkin verran Nallea ohuempaa, ja siten myös hitaampaa neuloa. Tässä Pikkusiskosta tuli Ullaneuleen ohjeella tämmöiset. Ne on vaan sukat.

neulonta Ullaneule

Haitarisukat, ruttuvarsisukat, miksi näitä nyt haluaa nimittää. 

sukat neulonta

Pikkusiskosta pitää päästä eroon vaikka väkisin. Selkeät pitsineuleet ovat kivoja. Pitsimallina riikinkukko tai feather and fan, millä kielellä näitä malleja nyt haluaa sitten nimetä.

riikinkukko neulonta

2 kommenttia: