lauantai 5. syyskuuta 2015

Aina ei voi onnistua

...ei edes joka kerta.

Tällä kertaa ei ollut oma syy, mutta harmitti silti.

Tein Novitan Pikkusiskosta Lombard Street -sukkia tämän linkin takaa aukeavalla ohjeella. Kantapääksi tein ranskalaisen kantapään, koska se nyt vaan on nykyinen suosikkini.

Minullehan oli päässyt jotenkin kertymään noita pikkusiskoja, mutta ennen näitä sukkia jäljellä oli enää yksi avaamaton kerä ja muutama pikku nöttönen. Päätin tuhota ne pikku nöttöset näihin sukkiin, mutta kuinkas kävikään. Toisen sukan kärkikavennukset juuri alkaneet, ja viimeinen pikku nöttönen näin vähissä:

Onneksi oli sentään se yksi avaamaton kerä, niin sain sukkaparin loppuun. Sievä sukkapari siitä lopulta tuli:
Lombard Street



Tietenkään vastoinkäymiset sukkarintamalla eivät loppuneet näin onnellisesti. Seuraavaksi päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tehdä räsymattosukat ja vihdoin kokeilla oikeasti Squircle-sukkia. Voihan villasukka -ryhmästä joku oli kesällä löytänyt tämän mallin ja minä sitten innostuin kääntämään sen suomeksi. Kun kerran käänsin, niin eihän sitä voinut jättää neulomatta. Sekä alkuperäinen ohje että minun käännökseni löytyvät Ravelrysta.

Langaksi valikoitui kahta eri Nalle Taikaa sekä yksi harmaa Nalle-nöttönen:



Varren tein 2o2n-joustinneuletta. Kantalapusta alkaen otin mukaan myös harmaan, että saisin raidat ja kiilakavennusten kulman paremmin näkymään. Toimiva idea.

No ensinnäkin ohjeen mukaan sukat neuvotaan neulomaan kahdella pyöröpuikolla. Enpäs uskonut. Sukkapuikoilla olen kaikki sukkani tähänkin asti neulonut ja sillä hyvä. Paitsi että olis kannattanut uskoa. Kantalappu on hyvin kapea, joten kun kantalapun reunoilta poimitaan silmukat, eivät sukkapuikot tahtoneet millään riittää. Hetken aikaa kudin on niin erikoisen mallinen, että pyöröpukkoja tuli tosissaan ikävä. Ratkaisin ongelman neulomalla lisäämällä sukkapuikkoja niin, että hankalimpien kerrosten ajan neuloinkin peräti seitsemällä sukkapuikolla. Ja silti oli hankalaa. Suosittelen siis pyöröpuikkoja erittäin lämpimästi.

Ensimmäinen sukka valmistui ja tässä se näyttääkin ihan kivalta:
neulonta sukat


Sukan istuvuus ei kuitenkaan ole kovin hyvä. Jalkapöydän päältä sukka istuu aika siedettävästi. Vähän kiristää, mutta minulla on aika rintava jalka, joten sekin voi olla syynä. Sen sijaan jalkapohjassa kiilakavennusten kohdalla on ylimääräistä löysää. Näistä kuvista saa ehkä vähän käsitystä:

Eli loistavasta ideasta huolimatta jyrkkä kiilakavennus yhdistettynä jalkapohjassa tehtäviin lisäyksiin ei ainakaan minun jalassani toimi. Ehkä jonkun toisen jalkaan tämä onnistuu, tai sitten ohjetta pitäisi muokata jotenkin istuvammaksi. Minun osaltani Squircle saa nyt jäädä. Sen sijaan taidan seuraavaksi tehdä noista kahdesta Taika-kerästä ihan tavalliset räsymattosukat.